Toimintakertomus 2020

Harjavallan Sähköalojentyöntekijät ry n:o 046  

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA  2020        

YLEISTÄ: 
Vuoden  2020 voisi tiivistää yhteen sanaan ja se on korona tai paremmin sanottuna covid 19.
Korona pirulainen, kuten tasavallan presidentti sanoi,toi hankaluuksia työssäolijoille sekä
ammattiin valmistuneille asentajille.Harjoittelu/työpaikkoja ei saanut kaikki  halukkaat .
Tässä voisi ajatella myös tulevaisuuteen ,että oliko eläkeputken muutoksessa näissä olosuhteissa mitään järkeä.Ehkä oli,mutta ruohonjuuritasolla siihen ei moneltakaan ikääntyvältä asentajalta löytynyt sympatiaa.Syy ei ole se,etteikö ole halu tehdä töitä,vaan pelkona on,että nuorten työllisyyden heikentyminen edelleen tämän muutoksen myötä sekä ikääntyvien jaksaminen nykyisessä vallitsevissa työelämän haasteissa.
Paikallisesta sopimisesta saatiin esimakua ,kun eräällä työpaikalla ei sopiminen riittänyt
edes työnantajan suosituksen tasolle.
Sähköistys-ja sähköalan työehtosopimus tuli voimaan 1.4 ja on voimassa 31.3.2022 asti.
Suurin epäkohta edellisessä työehtosopimuksessa ollut niinkutsuttu talkootunnit eli kiky poistui 1.6.
Sähköliiton edustajisto valittiin tänä vuonna sekä jäsenet liiton hallitukseen ja johtokuntiin. Sauli Vänti jatkaa myös sähköliiton puheenjohtajana.
Vuoden puheenaiheita oli myös ilmastomuutos ,sähköautot , sähkönsiirtomaksut sekä USA:n
presidenttivaalit ja sen käänteet .

OSASTO:  
Perinteinen jouluruokailu järjestettiin jälleen Ravintola Hakuninmäessä,joka on saanut hyvän vastaanoton jäseniltä,tosin korona hieman verotti osanottajia.
Osasto kokoaa sähköisillä aloilla työskentelevät henkilöt yhteen parantamaan heidän työ-
suhteidensa ehtoja,laajentamaan heidän ammatillisia,oikeudellisia ja yhteiskunnallisia etujaan.
Sähköliiton ja paikallisosaston toimintaa tehtiin tunnetuksi työpaikkakeskusteluilla.
Sähköliiton koulutuksia ja tapahtumia voi katsoa oman paikallisosaston nettisivujen kautta,jossaon linkki niihin.Nettisivuilla tiedoitetaan  myös paikallisosaston tapahtumista.
Sähköliitto on panostanut tiedottamista suoraan jäsenelle mm.lakkotilanteessa.
Huolta jäsenistössä  oli elinkustannusten nousu kuten mm. sähkö,vesi,puhelin bensa/diesel.
Korona ,paikallinen sopimus ja eläkeputken muutos oli työpaikkakeskusteluista päällimmäisenä.
Osaston taloudellinen tilanne on hyvä  ja kaikista osastoa liittyvistä velvoitteista on suoriuduttu.
Hallituksen kokoonpano: puheenjohtaja Matti Peltonen, sihteeri Jouko Mäkinen, taloudenhoitaja Matti Kivelä varapuheenjohtaja Olli-Pekka Huppunen ,jäsenet: Reijo Nummikari, Lasse Mäenpää , Pasi Lajunen ja Pekka Haapanen. Varajäsen Timo Jalonen.
Työlainsäädännön tai muiden työsuhteeseen liittyvien säädösten ja sopimusten noudattamatta
jättämisestä työnantajan puolelta osaston tietoon ei tullut yhtään kappaletta.
Osasto toimi 2019 laaditulle toimintasuunnitelman mukaisesti.
Osaston jäseniä työskentelee pien, -keskisuuri ja suurissa sähköalan yrityksissä. 
Jäsenmäärä osastossa 182.

 KOKOUKSET:

Kevät-ja syyskokoukset pidettiin  ja sääntöjen määräämät asiat tuli kokouksissa käsiteltyä.
Hallitus kokoontui ainoastaan kerran  tänä vuonna,koronasta johtuen ,silti  tarvittavat asiat tuli hoidettua sähköpostitse tai puhelimella.Pykäliä kertyi kahdeksan.

 Hallitus 28.2.2021